meikäläiselle ja kakkua piti väsätä. Pitkän mietiskelyn jälkeen päädyin tekemään omenavaniljahyydykkeellä täytetyn kakun sekä suklaaganaghehyydykekakun, johon tuli kahvinmakuinen kiille. Tapani mukaan onnistuin saamaan kakkupohjan sen verran kohonneeksi, että yksi väli oli pakko jättää pois (ei olisi muuten pysynyt täytetty kakku vuoassa). Suklaahyydykekakun pohja muuttui sitten keksiseoksesta tavalliseksi kakkupohjaksi, jonka kostutin sokeroidulla maitokahvilla. Perjantaina valmistin illalla kakut ja lauantaina sitten koristelin. Ajatuksia oli ja suunnitelmia, mutta nekin romuttuivat. Olin ostanut uutuus karkkeja, Malacon Truly Smoothy Party Animals-pussin. Pussin kuvan mukaan siinä olisi sellaisia pieniä herttaisia eläimiä, jotka ovat kahdesta osasta, jalat ja päälliosa, lampaita, kilpikonnia ja norsuja, niitä voisi sitten hassusti yhdistellä. Pussin avattuani jouduin miettimään koristelun uusiksi, jalkoja oli enemmän kuin päällipuolia ja kaiken huipuksi otukset olivat paljon kuvia suurempia. Käärin auki valmiiksi kaulitun vihreän marsipaanin, sekin oli kurttuinen ja raidallinen ja lisäksi kakun päälle sitä laittaessani, siitä irtosi osa (sehän on rullattu pakkaukseen, mutta nyt se muistutti lähinnä taiteltua). Päätin ryhtyä maalaamaan tuota marsipaania siinä kakun päällä... no sehän on aivan idioottimainen ajatus, no, tein kuitenkin kasan punaisia omenoita yhteen reunaan. Sitten päätin kuitenkin leikellä marsipaaniin aukkoja ja sijoittaa niistä esiin työntymään nuo vaahtokarkkien päälliosat. Sitten leikkelin ylimääräiset marsipaanit pois ja niitä sitten siinä pyörittelin ja onnistuin tekemään - omenan. Tein niitä sitten vielä muutaman lisää ja maalasin ne punaisiksi, laittelin vielä lehdet jokaiseen ja omenan karankin. Sitten enää Flora vispin vatkaus (joka nyt onnistui hyvin) ja pursotukset. Suklaahyydykekakkuun piti vielä tehdä se kiille, kahvia, hyytelösokeria ja kahvilikööriä. kiehautus, jäähdtys ja kaato kakun päälle...suklaatäyte suli ikävästi ja töhersi kiilteen. No, aina ei voi onnistua.

Suklaakakun kuva on ruma, en muistanut kuvata sitä ennen syöntiä.

Ohjeita:

Omenahyydyketäytteinen kakku

Kakkupohja 6 munan

Täytteeksi: omenahilloa

Omenahillo-flora vispi-rahkaseos:

500 g rahkaa

2 tl vaniljasokeria

1 dl tomusokeria

2-3 dl omenahilloa

2 tl kanelia

2 dl flora vispiä vaahdotettuna

4 liivatetta

kostutus: breezelemon

Kokoaminen ylösalaisin kakkuvuokaan.

 

Suklaaganaghehyydykekakku

Pohja: ylijäänyt levy kakkupohjasta

Kostutus: sokeroitu maitokahvi

Täyte: Suklaaganaghe

2 dl kermaa

250 g fazerin leivontasuklaata

3 dl vispattua kermantapaista ainetta

1 vaniljatuorejuustorasia

vajaa 1 dl kahvilikööriä

5 liivatetta kahvitilkkaan sulatettuna

Kiille:

3 dl kahvi-kahvilikööriseosta

reilu 2 dl hyytelösokeria

 

Lisäksi leivoin pitkästä aikaa kristallipullia.